Ei sitä aina tiijä, että mitä voi löytää

Chattanoogassa oli illalla isompi tietoverkko-ongelma, eivätkä kaapelikanavat näkyneet. Silloin oli hyvää aikaa suunnitella uutta päivää. Tabletissani on AT&T:n prepaid-liittymä, jonka varassa seikkailemme päivät autossa ja käytämme nettiä hotellissa, jos Wifi on kehno. Ei sillä silti striimata Elisa Viihdettä. Niinpä ehdimme eilen hyvin tehdä matkasuunnitelmaa, joka täyttyi ajamisesta ja uusista kohteista.

Pysähdyimme motellin edustalla olevalla marketilla. Halli on pienen Prisman kokoinen sisustustavarakaupan ja kirpputorin yhdistelmä. Vanhoja tavaroita oli suhteessa vähän, ja oikeat vanhat kyltit ja kalusteet maksoivat mansikoita, ja loput tavarat ovat markettitavaraa. Pienet "myymälät" olivat kuitenkin herkullisen kiinnostavia kierrellä.

Chattanoogan Riverfront oli parissa tunnissa nähty ja hikinen. Keskustassa erottui poikkeuksellisen raikas meininki, ja taidetta oli kaikkialla. Parkkeerasimme möhkön Walnut Streetin sillan alle, ja nousimme taidemuseotasolle.


Laskeuduimme Walnut St. sillalle, ja kävelimme sen päästä päähän ihastellen Tennessee-joen kahta niin erilaista rantaa. Kaupungin puoli on nykyaikaa, ja pohjoispuoli sekoitus 1900- ja 2010-lukuja. Sininen silta on ehdoton käyntipaikka kaupungissa, ja on onni, ettei sitä ole purettu!






Sinisen sillan päätteeksi teimme kävelykierroksen joenvarrella. Silmän nurkkia piti pyyhkiä moneen kertaan, ei liikutuksesta, vaan kun hiki valui silmiin ja aurinkolasit höyrystyivät.  Betonia oli paljon, mutta taide toi raikkaan äjäyksen kaupungin keskelle.


Taiteen ja vuoristo-ilman raikastamina jatkoimme matkaa, tai palasimme Scottsboroon. Yövyimme täällä jo viikonloppuna, mutta kiinnostuksen kohteemme "Unclaimed Package" oli kiinni silloin. Unclaimed Package ei ole maineensa mukaisesti vain lentomatkustajien hylkäämien tavaroiden myymälä. Myymälä on hauska idea, mutta käytännössä tavarat taitavat tulla tukkureilta, koska suurimmassa osassa oli alkuperäiset laputkin mukana. Edulliset hynttyyt innostivat käymään läpi lukemattomia rekkejä vaatteita, ja siitä hatunnosto paikalliselle markkinamiehelle.

Ostosreissun jälkeen otimme suunnaksi Annistonin. Tien päällä ajoimme pick-upin perässä, jonka lavalla hääräsi musta koira. Välillä lavan reunan takaa ilmestyi myös lapsen käsi silittämään koiraa. Järkyttyneinä ajelimme lava-auton perässä, ja toivoimme, ettei mitään yllättävää tulisi eteen. Pian auto kääntyi onneksi sivutielle. Suomalaiseen mielenmaisemaan tämä on hulluutta. Ja absurdia kuin oluttuopin vieminen anniskelualueen ulkopuolelle.

Annistonin iso tuoli on toimistokalusteliikkeen mainos houkutella asiakkaita, joka toimii turistimagneettina nykyisin. Ja niin ajattivat nämäkin turistit paikalle, tuolin alle.

Saavuimme Atlantaan auringonlaskun aikaan. Interstate 20 oli jumissa, joten hieman jouduttiin kieppumaan sivuteillä ohittaaksemme onnettomuuspaikka. Kiertotiellä lintuparvikin pysäytti liikenteen. Aurinko oli laskenut, ja vielä piti hakea majoittua ja hakea pitsaa. Tästä tuli pitkä päivä.